Etusivu > Seura > Valmentajat > Jari Ramstedt

Jari Ramstedt

JARI RAMSTEDT

Työtehtävä HVS:ssa tällä hetkellä:
Painottuu kilpailujen/tapahtumien järjestämiseen. Lisäksi toimin Talin ja Taiviksen tenniskeskuksissa kiinteistövastaavana.

Historia HVS:ssa:
Joskus vuonna 2008 tyttäreni Peppi meni ensimmäiselle HVSn kesäleirille ja siitä sitten valmennuksiin. Tästä alkoi myös itselläni ajan vietto Talissa, joka johti 2012-2013( en muista) oppisopimuskoulutukseen, mikä ei koskaan johtanut valmistumiseen… Oppisopimus aikana toimin HVSn kilpajuniorien fysiikkavalmentajana, jossa mentorina oli vahvasti Pekka Kainulainen. Sakun kanssa lisättiin/ laitettiin toimintaan Talissa minijuniorien valmennusta, jossa toimin mahtavien ”apu”opettajien Ida, Julia, Johanna, Heidi jne kanssa muutaman kauden. Niiltä ajoilta on mukava nähdä, että muutama peluri on vieläkin mukana toiminnassa ja kilpailemassa. Tällä ajanjaksolla toimin myös valmennusvastaavana nuorten ja aikuisten valmennuksessa.

Työhistoria ja koulutus:
1991 valmistuin muurariksi Jyväskylän ammattioppilaitoksesta. Jäin töihin jo ennen valmistumista, koska koulu ei maistunut ja varsinkaan tunneilla istuminen. Suomeen tuli lama ja rakentaminen pysähtyi täysin -92 kesällä, jonka jälkeen jaoin lehtiä ja olin osittain työttömänä. -93 armeijassa 8 kuukautta, minkä jälkeen työskentelin sairaankuljetuksessa ja vahtimestarina maaliskuuhun -94 asti. 1994-2000 olin Rauman telakalla laivoja rakentamassa, mistä komennushommiin Helsinkiin 2000-2005. Joku hetki vierähti tuossa välissä myös Uunisepille takkoja tehdessä, kun telakoilla oli hiljaisempaa. 2005-2008 työskentelin Runeri Oy:lla levyseppähitsaajana, josta Helsingin kaupungin metallipajalle vuoteen 2012 asti. Tästä alkoi sitten nykyiset hommat Sakun houkuttelemana.

Parasta nykyisessä työssäsi:
Hyvät työkaverit ja työympäristö.

Miten seuran toiminta on muuttunut omina HVS aikoinasi:
Toiminta on kasvanut todella paljon, valmentajille järjestetään koulutusta säännöllisesti ja tämän myötä valmennus on ammattimaisempaa. Ja onhan tuo Taivallahden hypermineistä-> aikuisiin oleva kasvu huikeaa…kuten myös Talissa.

Paras tenniskokemus/ tennikseen liittyvä muisto:
Niitä on niin paljon, mutta taitaa mennä näin isänä parhaaksi se, että Peppi on vielä mukana pelaamassa ja nauttii(ainakin kertomansa mukaan) tenniksestä.

Olen saanut olla järjestelemässä todella monia tapahtumia, kilpailuja, tavannut ja tutustunut mukaviin ihmisiin, se on kai tässä hommassa se tärkein anti.

U10U18Aikuiset