Sivusto käyttää kävijäseurantaan Google Analytics -palvelua. Sen avulla voimme esimerkiksi tarkistaa mitkä alasivut ovat olleet suosittuja ja paljonko sivustolla on käynyt vierailijoita. Voit lukea lisää evästekäytännöstämme.
Aikuisten viikoittainen valmennustunti
HVS-Tenniksellä on aikuisvalmennusta sekä Talissa että Taivallahdessa. Viikoittaisessa ryhmävalmennuksessa on mukana (2023) noin 900 pelaajaa ja 18 valmentajaa. Valmentajista 10 keskittyy kokopäiväisenä aikuisvalmennukseen ja loput osapäiväisesti. Viime vuosina aikuisvalmennuksemme on kasvanut niin nopeasti, ettei vanha tapa toimia enää riitä. Kun toiminta on laajentunut, tarvitaan entistä enemmän yhteistä suunnittelua ja kehittämistä, jotta toiminta pysyy yhdenmukaisena ja laadukkaana. Tämän vuoksi valmentajamme kokoontuvat säännöllisesti koulutuskokouksiin käymään läpi ryhmävalmennusten sisältöjä.
Uskomme että pelaajat arvostavat toimintaa, jossa:
- Valmennustunnit vastaavat pelaajien toiveita: oppia, pelata, liikuntaa ja ystävien näkemistä
- Ryhmissä harjoitellaan samantasoisten pelaajien kanssa (tasojärjestelmä)
- Harjoitusajat ovat säännöllisiä, samoin valmennus.
- Ohjelma tähtää pelaajan edistymiseen
- Viihdytään harjoituksissa ja koetaan saatavan vastinetta rahoille
- Tarjolla on lisämahdollisuuksia pelaamiseen ja opetteluun (klinikat, kurssit, pelitapahtumat jne.)
Näiden toteuttamiseksi HVS-Tenniksen aikuisvalmennus perustuu yleisesti hyväksyttyjen valmennusoppien (pelilähtöisyys, taidon oppimisen periaatteet, tenniksen tekninen ja taktinen viitekehys, osaamistavoitteet pelitasoittain jne.) mukaisen suunnitelmallisen harjoittelun ja opetuksen järjestämiseen.
Toimintaa ohjaavat valmennussuunnitelman rakenteet
Aikuisvalmennuksen sisäkausi (elokuu-kesäkuu) sisältää kolme harjoitusjaksoa. Yksi harjoitusjakso (13 viikkoa) sisältää kolme eri teemaa sekä peliviikon:
- Takakenttäpeli (Molemmat takana)
- Syöttö/Palautus (Pisteen aloitus)
- Etukenttäpeli (Toinen verkolla/toinen takana)
- Kolmen teeman jälkeen peliviikko
Teema muodostuu neljästä harjoituskerrasta. Teema sisältää arvioinnin lisäksi kolme harjoituskertaa. Arvioinnin perusteella ryhmän valmentaja suunnittelee kolmen harjoituskerran tavoitteet. Peliviikolla testataan, miten pelaaja on käytännössä sisäistänyt harjoitusjakson opit
Yksittäinen harjoituskertakin on jaettu rakenteellisesti järkeviin osioihin:
- lämmittely
- opetus
- harjoitus
- peli
Kaikki ryhmät etenevät samaan tahtiin ja se on erityisen tärkeää siksi, että käytössämme on korvausjärjestelmä, jossa pystyy korvaamaan käyttämättä jääneitä treenejä samantasoisissa ryhmissä.