Sivusto käyttää kävijäseurantaan Google Analytics -palvelua. Sen avulla voimme esimerkiksi tarkistaa mitkä alasivut ovat olleet suosittuja ja paljonko sivustolla on käynyt vierailijoita. Voit lukea lisää evästekäytännöstämme.
U18-valmennus (s.2005-2012)
Valmennus
HVS U18 tarjoaa nuorelle tennisharrastajalle turvallisen ja sosiaalisen ympäristön pelata ja oppia tennistä. HVS:llä on ollut tavoitteena vuodesta 2017, että ylä-asteikäisten pelaajien lopettamismäärät pienentyisivät. Isoimpana toimenpiteenä oli 3-4 henkilön pienryhmistä luopuminen 11-16 -vuotiaiden kohdalla. Tämä tarkoitti siis sitä, että ryhmäkoko kasvatettiin jopa 16:teen pelaajaan, samassa suhteessa kasvoivat kenttämäärät ja valmentajiakin otettiin enemmän kentälle. Nyt viisi vuotta myöhemmin voi todeta, että rohkea muutos kannatti. Aluksi nimellä ”Team-treenit”, ja nykypäivänä HVS U18-treeneissä on aistittavissa samaa joukkuehenkeä, kuin vaikkapa saman ikäisten jalkapallo- tai cheerleadingjoukkueissa, ja lopettamismäärät ovat tavoitteen mukaan laskenut merkittävästi.
Kaudella 2023-2024 HVS U18 tavoitteena on luoda tenniksestä innostuneille nuorille puitteet pelata enemmän tennistä kuin tunnin viikossa. Kannustamme toiseen pelikertaan viikossa ja osallistumaan kerran kuukaudessa järjestettävään pelitapahtumaamme Zenniz Touriin. Tehoillat ovat myös hyvä tapa saada lisää tennistä arkeen, tästä tiedotetaan enemmän kauden lähestyessä. Rohkaisemme pelaajia osallistumista kansallisiin kilpailuihin, jos koemme sen heille sopivaksi. Kisoista voi myös kysellä vastuuvalmentajalta Samu Hartikaiselta.
Tennisharjoitukset seuraavat HVS:n valmennusfilosofiaa, jossa tennispeli on keskiössä. Tämä tarkoittaa, että valmentajien tavoite on innostaa ja auttaa nuoria kehittymään paremmiksi tennispelaajiksi. Tennistä opitaan pelien ja peliomaisten harjoitusten kautta hyödyntäen isomman ryhmän ja kenttätilan tuomia mahdollisuuksia. Kauden aikana harjoitukset jakautuvat teemoihin: syöttö ja palautus, etukenttäpeli ja ohituspeli, ja takakenttäpeli. Teemojen sisällä kehitetään tarvittavia ominaisuuksia ja kasvatetaan tennispelaajan työkalupakkia.
Treeneissä on 2 valmentajaa ja enintään 16 pelaajaa tai yksi valmentaja ja enintään 8 pelaajaa. Kenttiä on käytössä jopa neljä kappaletta tuntia kohden, riippuen pelaajamäärästä. Treeneissä harjoitellaan pääsääntöisesti koko kentällä vihreällä tai kovalla pallolla*. 2014 syntyneet ja nuoremmat voivat osallistua tason mukaan määrätyllä hinnalla.
*Valmentaja ottaa huomioon ryhmiä tehdessä myös pelaajan pelitason, eli tenniksen perustaitoja harjoitellaan myös lyhennetyllä kentällä sekä sofitiksella/oranssilla pallolla.
Hae mukaan:
Tee hakemus TennisClubissa (avautuu 1.4.2023). Lue lisää.
Peliajat kaudella 2023-2024
U18-valmennuksessa peliajat sijoittuvat pääsääntöisesti arkisin klo 14.00-17.30 välille tai lauantai-iltapäivään.
- HVS tarjoaa lisäharjoituskertoja ensisijaisesti pelaajille, jotka ovat aktiivisesti mukana seuran pelitapahtumissa (Rush Slam, Zenniz Tour), sekä kansallisissa kisoissa pelaaville. Lisätietoa alla.
-
Tehoillat ovat myös hyvä tapa saada lisää tennistä arkeen, lue lisää Tehoiltatreeneistä täältä.
Toinen ja/tai kolmas harjoituskerta
- Lauantain pelitreenit (Tasot: H2-H5)
Lauantai-iltapäivisin Taivallahdessa on mahdollisuus lisäharjoituskertaan H2-H5 -tasoisille pelaajille. Harjoitukset tunnetaan nimellä Lauantain pelitreenit, sillä harjoitukset kestävät 1,5 tuntia ja painottuvat vahvasti tennispelin eri osa-alueisiin. Pelitreeneissä poiketaan normaaliharjoitusten teemoista (takakenttä, etukenttä, syöttö ja palautus). Harjoituksissa on aina peliteema, eli kaksinpeli- ja nelinpeliotteluiden pelaaminen. Tavoite on kehittää pelaajia otteluiden pelaamisessa ja panostaa taktiseen ja henkiseen kehittymiseen. Pidemmän ajan tavoite on innostaa pelaajia kokeilemaan sopivan hetken tullen kansallisia kilpailuja, tästä asiasta voi keskustella U18 päävalmentajan Samu Hartikaisen kanssa. - Lisäharjoitus Meilahdessa (Tasot: H1-H5)
Yhteistyöseura HLK tarjoaa HVS U18-pelaajille lisäharjoituskertoja Meilahden liikuntakeskuksessa. HLK vastaa harjoituksen toteutuksesta ja laskutuksesta. Käytössä on täten myös HLK:n Tennisclub, johon kerrytetään ja käytetään harjoitussaldoa HLK:n toiminnan puolella. HVS ja HLK aloittivat keväällä 2022 yhteistyöprojektin, jonka tavoitteena on luoda paremmat edellytykset harrastaa tennistä.
Hinnasto
Tutustu sääntöihin ja hinnastoon ennen hakua