Monen Kentän Konkari nauttii pelireissuista ansaitusti

 Monen Kentän Konkari nauttii pelireissuista ansaitusti 

Meidän lapsilla on yhteensä kymmenkunta pelireissua vuodessa. Reissut kohdistuvat pääasiassa Suomeen tai Ruotsiin, jokunen reissu Eurooppaankin on viime vuosina aina ollut. Aina ei valitettavasti ole mahdollisuutta lähteä mukaan, mutta tilaisuuden tullessa lähden kyllä mielelläni mukaan, viihdyn lasten pelireissuilla lähtökohtaisesti erinomaisesti. Reissuilla, vaikka olisi valmentajanakin, pääsee irti arjesta ja mukavassa, samanhenkisessä porukassa viettämään aikaa ja jos hyvä tuuri käy niin uusia tuttavuuksiakin tulee. Reissun ei tarvitse välttämättä kohdistua Bahamalle tai edes Rivieralle, kotimaastakin saa loistavia kokemuksia ja Ruotsissakin pääsee jo vähän ihmettelemään erilaista kulttuuria lasten harrastusten ympärillä, Tampereella toisen lajin turnauksen aikana muutama vuosi sitten vierailtiin porukalla Pyynikin Panimolla, todella mukava ilta! Jos vaan sattuu mukava porukka, niin hauskaa on varmasti vaikka Suomen Turussa 😛. 

Lasten reissujen eteen joutuu kyllä vähän näkemään myös vaivaa😀. Pelkkä rahakaan ei tässä oikein auta. Meillä on lapsilla viikossa reilut parikymmentä urheilutapahtumaa, joihin täytyy lapset saada järjestettyä. Pyykit pestä, eväät laittaa, varusteet huolehtia, ilta – ja aamupalat tehdä, aamulla 06:00 ylös aamupalan laittoon ja ensimmäinen taistelija treeneihin 07:00, parhaimmillaan kahdella aamutreenit samaan aikaan ja pitää yrittää revetä heti aamusta useaan eri paikkaan. Sitten odotellaan hallin aulassa tai parkkipaikalla joskos nuori mies suostuis vihdoin ja viimein tulemaan sieltä pukukopista. Kerran odottelin Haagassa parkkipaikalla 45 minuuttia, pojan ei tarvinnut kuin vaihtaa kengät, kenkien vaihto kesti aika pitkään. Nuori mies ulosmittasi harjoituksesta kaiken. Täytyy tunnustaa, että vähän annoin kyllä pojalla spontaania palautetta 45 minuutin odottelun jälkeen. Joinakin päivinä varsinainen kuskaaminen alkaa 15:00 korvilla, aamutreenien jälkeen, ja pääsen kotiin vasta kahdeksan jälkeen illalla, tässä välissä olen heittänyt kolme poikaa treeneihin, osan kotiinkin jo ja mahdollisesti valmentanutkin jossain välissä. Illalla kotiin päästyä olen aika väsynyt ja nälkäinenkin. Kilometrejäkin kertyy vuodessa autoon yli 30 tuhatta. 

Viime vuonna olin poikkeuksellisen paljon mukana lasten reissuilla. Vietin noin kuukauden Euroopassa kahden eri pojan kanssa reissuilla. Kyllä teki hyvää! Pääsin tutustumaan Prahan olutkulttuuriin ja historiaan jokiristeilyllä, hämmästelemään Ranskan vuoristokylän erikoista arkkitehtuuria ja nauttimaan Etelä-Euroopan lämmöstä ja herkuista sekä hämmästelemään amerikkalaisvalmentajaa toppatakissa yli 25 asteen lämmössä, me suomalaiset olimme lähes uima-asuissa. Ranskassa Sveitsin rajalla törmäsin hallissa ranskalaismieheen, joka osoittautui aivan käsittämättömän vieraanvairaiseksi ja ystävälliseksi. Yhden ohi kiitävän tapaamisen jälkeen mies vei meidät suklaaapuotiin ja kuskasi autollaan pitkin kaupunkia, ja heitti minut vielä aikaisin aamulla asemalla ja antoi vielä eväätkin mukaan! Olen edelleen yhteydessä häneen. 

Nuorison urheilusuoritukset eivät aina päätä huimanneet, ja joskus kävikin mielessä, että ymmärtävätköhän nuoret urheilijat itse ollenkaan kuinka paljon me vanhemmat laitamme aikaa ja energiaa, rahan lisäksi, heidän harrastuksiinsa. Peruskouluikäiset lapset ovat onneksi vielä niin pieniä, ettei heidän urheilutapahtumissa kannata turhaa stressata tai pilata omaa reissuansa vaikka pelit menisivät kuinka huonosti, pääasian pitää kuitenkin olla harrastamisen hauskuus, muuten ei homma jatku kovin kauaa. Onpa pelireissulla Euroopassa todistettu sekin, kun peruskouluikäisen pojan äiti syöksyy kentälle ja repii poikansa pois kentältä kesken pelin kolmen hävityn geimin jälkeen, ja Suomessakin kyseenalaiseen tuomioon päättyneen pelin jälkeen vanhempi hyökkää toisen vanhemman kimppuun. Kuinkakohan kauan ko. lasten tennisharrastus mahtaa jatkua… 

Pelireissuille kannattaa ilman muuta lähteä mukaan. Reissuilla tutustuu tuttuihinkin ihmisiin aivan uudella tavalla ja pääsee nauttimaan vapaa-ajasta irti arjen hässäkästä. Meidän lapset ei meitä vanhempia mukaan varsinaisesti enää kaipaa, mutta pääsee ainakin itse näkemään paikan päältä miten nuoriso suoriutuu ja mahdollisesti vähän kannustamaan, jos jalka ei soturilla oikein liikukaan toivotulla tavalla ja pää meinaa painua. Tehdään yhdessä pelireissuista läpi elämän kestäviä positiivisia kokemuksia ja muistoja pelaajille, valmentajille ja ennen kaikkea meille vanhemmille!

Monen Kentän Konkari