Muuttuva maailma ja urheilija

Maailma on muuttunut, niin kuulee usein sanottavan. Ja kyllähän se onkin. Internetin ja matkapuhelinten keksiminen sekä 2000-luvulla voimakkaasti lisääntynyt globalisaatio ovat varmasti yksiä voimakkaimmin maailmaa muuttaneita asioita. Myös urheilumaailma on muuttunut: moni laji huipputasolla on ammattiurheilua ja osa viihdeteollisuutta, globalisaatio on tuonut kilpakentät kansainvälisemmiksi huomattavasti aiemmin, kaikenlaista valmennustietoa on saatavissa helposti ympäri maailmaa, teknologia on vallannut alaa ja raha näyttelee aiempaa suurempaa roolia.

Liikunnan asema ihmisten elämässä on muuttunut merkittävästi tällä vuosituhannella. Länsimaissa aikuiset, joilla siihen on mahdollisuuksia, hakevat liikunnasta aiempaa enemmän virkistystä, terveyttä ja elämyksiä. Terveellinen suuntaus ja syytäkin on, kun aivotyöläisten määrä lisääntyy koko ajan ja normaaliarjessa ei välttämättä juuri hyötyliikuntaa automaattisesti ole. Lapset ja nuoret elävät aivan erilaisessa maailmassa kuin vanhempansa 70-90 -luvuilla. Kaikkialle tunkeutunut mediayhteiskunta ja viihdeteollisuus kamppailevat samasta ajasta kuin urheilu lasten elämässä. Suomessa on muodostunut viime vuosikymmeninä vastakkainasettelu liikunnan ja urheilun välille: jakolinja millaista monissa maissa ei tunneta laisinkaan. Tässä kamppailussa liikunta on saavuttanut vahvan hegemonia-aseman pääosin kansanterveydellisten näkökulmien ja urheiluun liitettyjen ei-toivottujen ilmiöiden ansiosta.

Urheilua harjoitetaan virkistykseksi ja fyysisen kunnon ylläpitämiseksi, joiden kaiken järjen mukaan pitäisi olla positiivisia asioita. Liikuntaan liitetään hyvin samankaltaisia arvolatauksia, mutta tässä suorituskeskeisessä ja yksilöllisyyttä korostavassa maailman ajassa joukkoon eksyy helposti myös vähemmän mieltä virkistäviä osia: Kansanterveyden kannalta kaikkien pitää liikkua näin ja näin monta tuntia viikossa! Läskiverot lentämiseen. Liikuntasuoritusta ei ole olemassa, jos se ei tallennu urheilukelloon. Vähintään 20000 askelta päivässä! Kilpa- ja huippu-urheilu taas nähdään helposti jonain ihan muuna, missä aivotonta ja tunteetonta ”konetta” trimmataan vuosien ajan huippuiskuun DDR:sta opituilla metodeilla. Onneksi tämä karrikoitu kuva ei ihan vastaa enää ajatusta huippu-urheilusta, kiitos puhakoiden, suhosten, dettmanien, westerlundien ja malveloiden sekä viimeisimpänä mediassa huomiota saaneen keskustelun urheilun etiikasta ja toimintatavoista.

Urheilu pystyy tarjoamaan valtavasti iloa, onnistumisen riemua, elämänmittaisia kaverisuhteita, mahdollisuuksia luovuuteen ja itsensä ilmaisemiseen. Nämä ovat kaikki syitä, miksi lapset rakastavat urheilua. Kunhan jokaiselle löytyy oma laji ja sopiva paikka ja mahdollisuus harrastaa omilla ehdoilla. Kvartaalitaloudesta johdettu talouden logiikka ei istu millään muotoa urheilun periaatteisiin. Talouselämän kausaaliajattelu ahdistaa, paineistaa ja rajoittaa yksilöä; kaikki urheilua tuhoavia voimia. Tämän merkitys korostuu erityisesti Z-sukupolven lasten ja nuorten kohdalla. Heitä motivoi ja he arvostavat ihan eri asioita kuin vanhempansa aikoinaan omassa nuoruudessaan. Ja siinä välissä sukkuloi ohjaajina ja valmentajina pääosin milleniaaleista koostuva ryhmä. Sukupolvien välinen vuoropuhelu ja keskinäinen ymmärrys ei ole aina helppoa, mutta sitäkin tärkeämpää rakennettaessa ja toteutettaessa lasten urheilua.

Suomessa on jo laajemmassakin mitassa nähtävissä huippu-urheilijoiden uusi sukupolvi. Tämä uusi polvi on aiempia itsevarmempia, avoimempia ja elämän moninaisuuden ymmärtäviä, mutta monesti myös kriittisempiä. Suojuoksut, simputukset ja aivoton tekeminen ei enää uppoa, vaan asioilla pitää olla syynsä. Mutta motivoituneina ja ymmärtävinä nämä nuoret ovat myös valmiita tavoittelemaan unelmiaan ja niiden toteutumiseen täysin uskoen. Meidän tulee olla samassa veneessä, haudata vanhoja käsityksiä ja antaa nuorille mahdollisuus kasvaa ja kehittyä urheilun mahtavassa maailmassa.

Saku Siivonen
Valmennuspäällikkö
HVS-Tennis
+358 44 9991754
saku.siivonen@hvstennis.fi