Repen Palsta: Liike ja tila

Lyönti järjestelmänä 

Tennis näyttää simppeliltä, helppoa kuin heinän teko. Palloa tulee, palloa lyödään takaisin. Joku onnistuu, joku mokaa. Joku aina voittaa lopuksi ja alkaa selitysten tulva.

Pintaa rapsuttamalla huomataan, että jo yhdessä lyöntien vaihdossa kyse on monikerroksisesta kokonaisuudesta – kompleksisesta järjestelmästä, jossa mikään ei tapahdu kokonaisuudesta erillään. Jokainen liikahdus, jokainen askel, jokainen havainto ja päätös kietoutuvat toisiinsa ja kun jokin osa liikahtaa, kokonaisuus värähtää ja muuttuu.

Kuvittele vastustajasi syöttävän kierteisen kakkossyötön ykkösruudun ulkolaitaan, kämmenpuolelle. Astut puolikkaan askeleen vastaan noston vielä roikkuessa ilmassa. Samalla virität mailaa ripeästi hartioista kääntymällä ja heilautat nousevaan palloon.  Osuma napsahtaa mukavasti ja suuntaat pallon syvälle vastustajan rystynurkkaan. Vajaan sekunnin tapahtumissa käänsit pisteen hallinnan sinulle.

Tilan luominen

Puhutaan paljon tekniikasta – ihanteellisista käden asennoista, ranteen kulmasta, heilahduksen suunnasta jne. Jne. Olkoon näin, mutta mikään niistä ei toteudu, jos pelaaja ei pääse oikeaan sijaintiin lyömään. Ilman sopivaa etäisyyttä osumakohtaan lyönti jää vajaaksi. Mikä luo sen tilan? Liikkuminen ja asettuminen lyöntiin.

Jos ollaan liian lähellä palloa, lyönti jää ahtaaksi. Jos tilaa on liikaa, lyöntiin kurotetaan ja pallon hallintaa rajoittaa tasapainoilu. Molemmissa tapauksissa pelaaja on tilanteen armoilla. Siksi tilan tekeminen on yksi tärkeimmistä taidoista jokaisessa pelitilanteessa – oli kyse palautuksesta, syötön jälkeisestä ensimmäisestä askeleesta tai verkolle noususta.

Päätösten silmukka

Liike saa muotoa monista havainnoista – mihin pallo tulee, mikä on sen nopeus, suunta sekä kierre ja lisäksi mikä on oma tasapaino. Puhumattakaan siitä, mikä on vastustajan ja oma sijainti sekä aikomukset. Havaintojen kokonaisuudesta syntyy alustava tilannearvio. Menenkö rohkeasti, odotanko hetken vai pelaanko puolustuksen kautta aikaa voittaakseni?  Tämä päätös ei ole kertaheitolla lukittu, se elää havaintojen muuttumisen myötä.

Kun jalat vievät sinut kohti lyöntipaikkaa, aistit syöttävät lisää signaaleja ja aparaattisi arvioi ja suodattaa: pallon kierre, pompun korkeus, tuulen pieni vienti jne. Käsi ja maila mukautuvat lennossa – ranne vapautuu hieman, olkapää avautuu, painopiste siirtyy eteen. Lyönti muotoutuu tehdessä kuin saven muovaus, jossa jokainen sormenpuristus ja liike hienosäätää lopputulosta.

Hyvä pelaaja pitää päätöksen jouhevana kontaktihetkeen saakka ja käyttää johtoajatuksena ”jatkuvan säätämisen silmukkaa”. Toisin sanoen antaa lyönnin muotoutua.

Mahdollisuudet

Aina ei ole aikaa tehdä kaikkea parhaalla tavalla. Tulee hetkiä, jolloin ollaan myöhässä, jalat eivät tottele tai pallo tahtoo tulla yllättävällä tavalla. Joskus joku on jopa tehnyt alkuarvioinnin väärin.

Silloin täytyy osata pelata ”vähemmän täydellisesti” – mennä kultaista keskikaistaa. Ehkä lyönti on lyhyempi, ehkä joudutaan blokkaamaan, ehkä pelataan korkea tai varma pallo syvälle kenttään. Se ei ole epäonnistumista, vaan sopeutumista tilanteeseen ja fiksua pelaamista. Hyvä pelaaja ei ole aina täydellinen – hyvä pelaaja on tilannetajuinen ja mukautuva.

Tärkeintä on nähdä mahdollinen lyöntivalikoima ja toimia tilanteen asettamissa raameissa. Mahdollisuuksien rajoissa.

Kentällä

Kun seuraavan kerran kentällä putkahtaa kysyvä ajatus ”Miltä tämä näyttää?”, jatka kyselemällä:

• Näinkö mahdollisuudet ajoissa?
• Teinkö sen, mitä sillä hetkellä oli mahdollista tehdä?

Parasta peliä ei pelata silloin, kun kaikki menee nappiin – vaan silloin, kun osaa selvitä siitä, kun kaikki ei mene.

Makoisaa Vappua!

Repe