Panu Hirvinen

Panu Hirvinen, M-55 sarjaa pelaava ortopedi Mäkkylästä. Liikun myös mielelläni luonnossa suksilla, jalan ja maastopyörällä, viimeaikoina on myös pienen valkoisen pallon perässä tullut käveltyä. Kun en liiku, luen.

Pikkupoikana ostin kirja-alennusmyynnistä tennisoppaan, jossa valotettiin laajasti myös lajin historiaa. Innostuin asiasta ja kinusin pelivälineet. Peliolot Jyväskylässä olivat haastavat, kun en seuratoimintaan tohtinut lähteä ja varsinaisia tenniskenttiä oli vähän. Mutta missä vaan oli tasaista asfalttia ja sai jonkun verkonkorvikkeen kyhätyksi, pantiin kaveripelit pystyyn. Suurinta luksusta oli päästä lauantai-iltapäivisin koulun voimistelusaliin.

Opiskeluaikana aloitimme sitten vaimon ja kavereiden kanssa treenaamaan Ruskeasuon oikeuslääketieteellisen parkkipaikalla, parkkiruutujen välinen pensasrivi toimi verkkona. Talven tullen homma ei enään toiminut, mutta joku kuuli joltain että Talissa jää joskus puolenyön vuoroja pelaamatta, ja jos on silloin paikalla, niin näitä ns ”kyttävuoroja” saa puoleen hintaan. Innokkaasti kun kävimme ja iltakasöörit tulivat tutuiksi niin joskus saatiin puhelimitsekin kuulla milloin kannattaa tulla.

Työelämän alkuvuosina Kajaanissa tuli niinikään pelailtua sairaalan massakentillä sekä talvisin kaupungin upouudessa tennishallissa. Molempien kenttien olemassaolosta ja kannustavasta asenteesta kiitokset tuolloiselle esimiehelleni Yrjö Ketolalle! Kajaanissa myös vein ensimmäistä kertaa jälkikasvua kentälle.

Viimeisin rykäisy lajin pariin tapahtui työkaverin kanssa 20-v sitten, ja sillä tiellä ollaan: tällä hetkellä viikottaisia pelikavereita löytyy omasta tennikseen hurahtaneesta työyhteisöstä toistakymmentä kappaletta.Yhteisömme Orto-Tennis järjestää myös tuikitärkeän jokasyksyisen valmennusleirin välimeren massakentillä. Lisäksi käytännöllisesti katsoen koko perhe, vävy- ja miniäehdokkaita myöten, pelaa aina kun tilaisuus tarjoutuu. Erityisiä perinteitä tässä piirissä ovat äitienpäiväturnauksemme sekä loppiaisviikon ulkomaanleiri, massalla nekin tietty molemmat.

Sarjatennis,  on tuonut harrastukseen viime vuosina sisältöä entisestäänkin; vaikka pataan tuppaa joskus tulemaan, on aina ilo saada pelata itseään parempia ja päsääntöisesti myös kokeneempia vastaan.

HVS:n pariin kulkeutuminen on tapahtunut asteittain ja varsin luonnollisella tavalla kun valmentajana on jo lähes 20-v toiminut Pekka Mäkelä sekä kotikenttinä olleet Taivallahti ja Tali. Erityisen hienoja elämyksiä HVS:n seurayhteisö on tarjonnut 10 kertaa sponsoroimamme naisten ammattilaisturnauksen Orto-Lääkärit Openin kautta; kaikki se yhteinen innostus ja talkoohenki on ollut vaikuttavaa!

Oman taustani valossa uskon että jos HVS:n ja Suomen tennis halutaan nousuun, tapahtuu se juuri sen koulu- ja päiväkotitoiminnan tapaisella ”lähetystyöllä” mitä juniorivalmentajamme ansiokkaasti harrastavat. Tässä suhteessa unelmani on että pääkaupunkiseudun koulujen pihoilla olisi yhtä paljon minitenniskenttiä kuin jääkiekkokaukaloita Tampereella; lapsille ja nuorille taustaan katsomatta pitää tarjota tilaisuus itsenäisesti rakastua lajiin! Kilpavalmennusosaamista luulen siitä ympäristöstä ponnistaville lahjakkuuksille kyllä riittävästi löytyvän.

Seniorien sarjatennistoiminnan soisin myös laajenevan nykyisestään, lisää alasarjoja ja niihin ehkä kevyempi peliformaatti kesäliigan tapaan saattaisi tuoda lisää lisenssipelaajia kenttäpulaa pahentamatta? Toki seurojen omat- ja hallisarjat ovat nekin hyviä, mutta joukkueena pelaaminen tuo aina oman lisämausteensa.

Suosikkipelaajani: Justine Henin.