Hanko ja tennis kuuluvat yhteen samalla tavalla kuin mansikat ja kesä. Junioritennispolulla Hangon kisat tulevat tutuiksi jo 10-vuotiaiden JGP-kisoista lähtien. Monelle nuorelle pelaajalle kesäkuinen Hanko on ensimmäinen oman seuran ulkopuolinen kilpailu, ja samalla ensimmäinen kosketus siihen ainutlaatuiseen kisatunnelmaan, joka Hangossa vallitsee vuodesta toiseen.
Koska kisajännitystä ei ole vain pelaajilla vaan myös vanhemmilla, tunnelma massakenttien äärellä voi olla yhtä kuuma kuin Hangon aurinko.
Ensikertalaiselle Hanko opettaa nopeasti muutaman tärkeän asian. Ensinnäkin: ottelut eivät ole aikataulussa. Toiseksi: ottelut eivät ole aikataulussa. Ja kolmanneksi: ottelut eivät todellakaan ole aikataulussa.
Odottamista riittää. Välillä pelataan, välillä seurataan muiden matseja, välillä kysytään kilpailutoimistosta, joko seuraava kierros alkaa. Kentillä nähdään tiukkoja taisteluita, pitkiä kolmieräisiä ja joskus myös niitä pelejä, joissa toinen pelaaja löytää yhtäkkiä sellaisen vireen, ettei vastustaja ehdi edes ymmärtää mitä tapahtui.
Ja sitten on ruokailu.
Moni vanhempi pohtii päivän aikana vähintään kerran, tuleeko ravintolan pasta tai kanakori ajoissa, vaikka oma lapsi on juuri ilmoittanut olevansa seuraavana kentälle menossa ja ruokajonossa on 35 ihmistä ennen häntä. Kisaviikon aikana ruokahuollosta tulee lähes oma urheilulajinsa. Monella on myös omat ruokatermarit mukana, pastaa Helsingin keittiöistä.
Kenttien ympärillä elämä jatkuu omalla rytmillään. Jossain pelataan löysää seinäpeliä. Toisaalla kierretään maailmaa miniverkon ympärillä. Keskellä viikkoa vanhempia näkyy kaikkialla: osa tekee etätöitä läppäri sylissään, osa osallistuu Teams-palaveriin autosta käsin ja osa näyttää harjoittavan pelkkää ajatustyötä kentän laidalla.
”Kehitysehdotuksia” nimittäin syntyy runsaasti.
Kaikille kisapäivät eivät ole helppoja. Lapsen pettymys, tunteet kentällä tai omasta mielestä väärä tuomio voivat nostaa sykettä myös katsomossa. Joskus turhautuminen näkyy ja kuuluu. Mutta yhtä lailla näkyvät hymy, kannustukset ja ne tutut ”Vamos!”-huudot, jotka kaikuvat kentältä toiselle.
Ja sitten majoitus. Missä Hangossa nukutaan?
Jotkut varaavat saman mökin vuosi toisensa jälkeen. Toiset majoittuvat motellissa, sukulaisten luona tai Airbnb-asunnossa. Osa ajaa illalla takaisin Helsinkiin. Hurjimmat ovat nukkuneet autossa, ja monesti joku tulee myös asuntoautolla.
Pienemmille pelaajille tappiot ovat usein yllättävän lyhytkestoisia. Hetken harmittaa, ehkä vähän itkettääkin. Sitten jo juostaan kavereiden kanssa hippaa tai etsitään seuraavaa tekemistä.
Isommille pelaajille Hanko on jo tuttu kesän kohtaamispaikka. Heidän vanhempia ei juuri näy, koska päivät kuluvat kavereiden kanssa kenttien ympärillä. Ja vaikka ottelussa olisi juuri käyty armoton taistelu, harva enää tuntia myöhemmin muistaa tulosta. Kaverit ovat edelleen samoja kavereita.
Lopulta kilpailujohtajan ääni kajahtaa kaiuttimista:
”Paaalkintojenjako…”
Ja taas yksi Hangon kisaviikko on päättymässä.
Mutta ennen kuin kaikki lähtevät kotiin, on vielä yksi asia.
Kanakorit.
Hangon tenniskahvilan kanakorit ovat vuosien aikana nousseet lähes legendaariseen asemaan. Tarinan mukaan eräs pelaaja pitää hallussaan kisaviikon ennätystä: 13 kanakoria yhden viikon aikana. Kolmetoista.
En tiedä, onko tarina täysin tosi. Mutta jos on, kyseinen suoritus ansaitsisi ehdottomasti oman kyltin kahvilan seinälle.
Ehkä ensi kesänä joku yrittää rikkoa ennätyksen.
Tai ehkä ei. Kaikkea ei tarvitse voittaa.
