Etusivu > Ajankohtaista > Janne Kesti-Helia sai vetovastuun Talin aikuisvalmennuksesta: ”Korostan enemmän lyönnin tunnetta kuin teknistä toteutusta”

Janne Kesti-Helia sai vetovastuun Talin aikuisvalmennuksesta: ”Korostan enemmän lyönnin tunnetta kuin teknistä toteutusta”

HVS:n valmentajana nyt kolmatta kautta toimiva Janne Kesti-Helia on tästä syksystä alkaen vetovastuussa Talin aikuisvalmennuksesta. Jannen tehtäviin kuuluvat valmennusryhmien kasaamisen lisäksi muun muassa peli-iltojen ja intensiivikurssien järjestäminen, tulevaisuudessa myös pelimatkojen järjestäminen. Janne on toiminut tennisvalmentajana jo yli 30 vuotta.

 

Janne Kesti-Helia.

”Ensimmäinen kesätyöpaikkani oli Lohjansaaren Tenniskeskuksessa, jossa silloin toimi Heikki Hedmanin Tenniskoulu. Toimin kenttäpoikana ja näin läheltä, miten Hessu, Jari ja muut valmentajat vetivät tunteja. Se oli itselleni hyvää koulutusta. Hedmanilla olin yhteensä noin 30 vuotta, ja elämäntavastani tuli ammattini. Elän tällä hetkellä ehkä työurani parasta aikaa”, Janne kuvailee.

 

Janne on tennisuransa ohella työskennellyt mm. uusmedian puolella, rock-lehdessä sekä ollut perustamassa graafisen suunnittelun toimistoa. Valmennus vei kuitenkin voiton kaikesta muusta.

 

”Tennis on minulle elämäntapa, koripallo ”love of my sportslife” ja golf erittäin rakas harrastus. Nuorena pelasin enemmän koripalloa kuin tennistä, mutta tennis on kyllä aina ollut läsnä.”

 

”Muistan vieläkin sen fiiliksen, kun ensimmäiset kerrat olin nuorena ja kokemattomana valmentajan roolissa. Jo silloin tuli kylmiä väreitä, kun valmennettavan ilme kirkastui hänen oivaltaessaan jonkin uuden asian. Edelleen saan samoja tuntemuksia, kun onnistumme yhdessä kehittämään peliä.”

 

Millainen valmentaja olet? Miten motivoit valmennettaviasi?

 

”Olen aina ollut teknisesti tarkka valmentaja, mutta viime vuosina olen muuttunut taktisempaan suuntaan. Tennisotteluahan ei voiteta sillä, että mietitään samalla jotain teknistä yksityiskohtaa. Tykkään itse käyttää paljon erilaisia mielikuvia teknisten nippelitietojen sijaan, ja nykyään korostan enemmän tunnetta kuin lyönnin teknistä toteutusta.”

 

Kiitosta inspiraatiosta valmentajan työhön saa HVS:n valmentajia viime kaudella kouluttanut englantilainen Mark Tennant.

 

”Markin viitekehykset lyönnistä prosessina sekä eri pelitilanteista taktisine aikomuksineen ovat paketoineet ajatuksiani valmentamisesta. Kerron melko suoraan, miltä valmennettavan tekninen suoritus tai taktinen toteutus mielestäni näyttää. Nykyään kysyn yhä enemmän, miltä lyönti tuntui. Varsinkin, jos lyönti on mielestäni ollut erityisen laadukas. Pyydän valmennettavaa hakemaan sitä samaa tunnetta myös seuraaviin lyönteihin. Sitä kautta saamme usein yhdessä syntymään ahaa-elämyksiä.”

 

Janne uskoo, että suomalainen tennis tulee voimaan tulevaisuudessa hyvin. Etenkin HVS:n viime vuoden aikana kasvaneen U10 toiminnan suhteen tilanne näyttää valoisalta.

 

”Kiitos siitä Taivallahden toiminnalle, joka on onneksi laajentumassa myös Taliin. Eiköhän siitä pelaajamassasta kasva uusia tulevaisuuden tähtiä.”

 

Ja lopuksi: Kuka voittaa US Openin?
”Naisissa Venus Williams hoitaa homman kotiin kotiareenallaan, miehissä taas suosikkini on kukapa muukaan kuin Roger Federer. Nelinpelissä voi olla vain yksi suosikkipari eli Kontinen-Peers.”

 

 

 

Teksti: Marjo Hellman