Etusivu > Ajankohtaista > Tulossa uutta -Tali ja Taivallahti saavat syksyllä käyttöönsä uuden mobiilisovelluksen

Tulossa uutta -Tali ja Taivallahti saavat syksyllä käyttöönsä uuden mobiilisovelluksen

Talin ja Taivallahden Tenniskeskukset saavat syksyllä käyttöönsä uuden mobiilisovelluksen, josta oli kesäkuussa nimikilpailu. Samalla varausjärjestelmä siirtyy uuden sovelluksen alle.

”Mobiilisovelluksesta ja palvelun parantamisesta digitaalisuuden avulla on puhuttu jo pitkään. Nyt korona-aikana saimme asiaa vihdoin eteenpäin.”, kertoo molempien hallien toimitusjohtaja Pekka Mäkelä.

Sovelluksen kautta on tarkoitus parantaa ja helpottaa asiakaskokemusta ja -palvelua. ”On nykyaikaa ja moni asiakkaistamme haluaisi hoitaa tennisasioitaan digitaalisesti. Toisaalta uusi sovellus antaa meille keinon tavoittaa ja palvella asiakkaitamme entistä paremmin ja uusilla tavoin.”, Mäkelä jatkaa.

Pelaajan paras kaveri

Sovelluksesta kehitetään täyden palvelun alustaa, pelaajan parasta tenniskaveria, askel kerrallaan ensi vuoden aikana. Tavoite on, että tulevaisuudessa sovelluksen kautta asiakas pystyisi tyydyttämään kaikki tennikseen liittyvät tarpeensa. On sitten kyse vuoron varauksesta, valmentajan tai pelikaverin löytymisestä tai vaikka fysio- tai hierontapalveluista. Lisäksi sovelluksen kautta pääsee kiinni pelaamista ja hyvinvointia parantaviin sisältöihin sekä kumppaneiden tarjouksiin.

Sovelluksen teknisestä toteutuksesta vastaava Cintoian Anssi Lindqvist kuvailee projektia: ”On ollut erittäin inspiroivaa olla mukana kehittämässä jotain ainutlaatuista oikeastaan koko liikunnan alalla Suomessa. Ja tietysti mukava tehdä tälläista rakkaan harrastuksen hyväksi sekä innovatiivisessa porukassa.” Suunnitelman taustalla vaikuttanut ideanikkari Saku Siivonen puolestaan kertoo hankkeesta: ”Digialusta tuo kaikki tuhannet hallien käyttäjät samaan (digi)ympäristöön. Erittäin mielenkiintoisen projektista tekee se, että samassa konseptissa on tennispelaajat, fyysiset harrastuspaikat sekä palvelut ja kaikki yhdistyy digitaalisella alustalla. Mahdollisuudet ovat rajattomat, täytyy systemaattisesti jatkaa kehitystyötä tiiviissä vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa.”

Alennusta kenttämaksuista käyttämällä sovellusta

”Asiakkaiden kirjo ja sitä kautta tarpeet ovat hyvin moninaiset. Haluamme palvella jokaista mahdollisimman hyvin hänen tarpeisiinsa vastaten.”, Mäkelä kertoo. Uusi sovellus antaa erinomaiset mahdollisuudet asiakkaiden henkilökohtaiseen palvelemiseen. Yksi osa vastausta käyttäjien erilaisiin tarpeisiin on jäsentasojen lanseeraus elokuussa. Eri jäsentasoilla on hieman erilaiset palveluominaisuudet ja toivomme jokaisen löytävän sieltä omansa.

Basic-tasollakin jokainen sovelluksen kautta varattu ja maksettu vuoro on euron halvempi kuin muita reittejä varatut vuorot. Club- ja Platinum-tasot tarjoavat lisäksi lisäetuja. Hallit haluavat myös huomioida tärkeimpiä yhteistyökumppaneitaan, Tennis Hedmania ja HVS-Tennistä, tarjoamalla heidän asiakkailleen/ jäsenilleen Club-tason ilmaiseksi.

  • Basic
    • Varausoikeus 2 viikkoa etukäteen
    • Kenttävuokra -1€
  • Club
    • Varausoikeus 3 viikkoa etukäteen
    • Kenttävuokra -1€
    • -10% Talin Proshopista
    • Kumppaneiden Club-tarjoukset
    • Hinta 49€/ vuosi. HVS:n jäsenet ja Hedmanin asiakkaat saavat koodilla tämän jäsentason ilmaiseksi.
  • Platinum
    • Varausoikeus 4 viikkoa etukäteen
    • Kenttävuokra -2€
    • -20% Talin Proshopista
    • Kumppaneiden Platinum-tarjoukset
    • Hinta 179€/ vuosi. HVS:n jäsenet ja Hedmanin asiakkaat 149€

Sovelluksen nimi ja lanseeraus syksyllä

Kesäkuussa järjestetyssä nimikilpailussa ehdotuksia sovelluksen nimeksi tuli yli 280. Mobiilisovellus ja sen nimi lanseerataan syksyllä lomien jälkeen.