Repen palsta: Ulos asenteella!
Ulkokautta on jatkunut jo jonkin verran ja vieläkin totuttelen olosuhteiden aiheuttamiin pulmiin. Kiva olla ulkona, kun sisäkausi Suomessa on pitkäääää, mutta..Ulkoelämän kelit ja tossun alla periksi antava pinta, kasoineen ja kuoppineen, tuovat pomppuun yllätyksellisyyttä ja ennakointi on entistä vaikeampaa. Helppoa se ei ole sisälläkään, mutta nyt on ulos tultua pallon seuraaminen ihan eri ulottuvuudessa.
Havaintoihin perustuvan ennakoinnin päätelmiä pitää korjata ja korjattua korjata jne. jne. osumaan asti.
Muutama ajatus sopeutumisesta
Kausien taitteeseen ehdotan, että otetaan palloa myötäilevä asenne. Asenne, jossa hyväksytään pallon oikut ja ollaan joustavia. Jos nyt oli vähän matalampi pomppu niin ok, joustan polvista hieman.
Jos pallo pomppaa vähän nopeammin ja myötätuuli painaa siihen lisää vauhtia niin ok, olin valmistautunut hartiakäännöllä hyvissä ajoin.
Jos aurinko mollottaa suoraan silmiin syötössä niin ok, nostan vähän sivummalle, käännän aloitusasentoa hieman poispäin auringosta ja siirryn toiseen kohtaan takarajalla.
Seuraa palloa
Lyövä liike ja laajemmin katsottuna pallottelun kokonaisuus, ovat jatkuvaa ketjureaktiota. Sujuvuus edellyttää joustavaa ajattelua. Jatkuvaan pallon seuraamiseen ja siihen perustuvaan liikkeen säätämiseen päästäksesi on hyötyä, jos löydät ajatteluusi sujuvaa tekemistä tukevia sävyjä.
Ota järkeilyn rinnalle ja jopa korvikkeeksi ripaus myötätuntoa itseäsi kohtaan. Ymmärrä, ettei tämä ole ihan helppoa. Saat myötätunnosta itsellesi henkistä joustavuutta ja sitkoa.
Kaikenlaiset pallon elättelyharjoitukset toimivat hyvin ulkokauden totutteluun. Runsaat puolten vaihdot totuttavat erilaisiin myötä-, vasta- ja sivutuuliasetelmiin. Suosittelen treeneissä painotusta peruslyönteihin, jotta saadaan tutustua olosuhteisiin sekä pomppuun oikein kunnolla. Nauti olostasi hyvässä asennossa, keholla ja mielellä joustaen.
Ulos mennään asenteella, joka näkyy sekä asennossa että mielentilassa.
Joustavasti ilon kautta!
Repe