Etusivu > Ajankohtaista > Seniorien tasavuosien liigaplayoffs Talissa

Seniorien tasavuosien liigaplayoffs Talissa

HVS oli viidessä finaalissa seitsemästä

Samaan aikaan 7.-8.4. Davis Cup –ottelun Suomi-Liettua kanssa pelattiin Talissa seniorien tasavuosien (40/50/60/70) liigafinaalit.
HVS:n finaaleissa olevat viisi joukkuetta saivat siis kotiedun. Kolme joukkuetta eteni mestaruuteen, kahden muun joukkueen oli tiukan väännön jälkeen tyytyminen hopeaan.

HVS:n M40 ylivoimainen

HVS:n M40-joukkue on voittanut liigamestaruuden jo kahdesti ja kolmas, peräkkäinen, tuli nyt aivan suvereenisti.  Tapio Nurminen ja Marko Leppänen ottivat sekä välierävoiton Sata-Tenniksestä että finaalivoiton Variston Tenniksestä suoraan kaksinpeleissä.  Nurminen hävisi näissä kahdessa ottelussa yhteensä kahdeksan ja Leppänen yhdeksän geimiä.
M40-rosterissa pelaajia riittää. Finaaleja oli perussarjassa pelanneista seuraamassa Kimmo Karviala, seuramme puheenjohtaja, Antti Oksanen ja Jouni Hirvonen.
-Meillä on joukkueessa tosi hyvä henki ja meininki, kiittelivät ja kehuivat pelaajat toisiaan.
Yhteistä historiaa on toisaalta perushvsläisillä ja toisaalta Joensuussa samassa seurassa pelanneet Hirvonen, Leppänen ja jossain vaiheessa myös Nurminen.

Tuija hallitsee

HVS:n Tuija Hannukainen pääsi nyt ensimmäisen kerran pelaamaan N70-otteluita. On totuttu, että hän menestyy kaikissa niissä ikäluokissa, joihin ilmoittautuu, ja sitäpä odotettiin nytkin. Finaalissa HVS kohtasi Hämeenlinnan Tennisseuran ja sen ykkösenä oli Marja-Liisa Hedman, joka ainoana seniorinaisena pystyy laittamaan kampoihin Tuijalle. Nytkin naiset pelasivat tasaisen ottelun, joka päättyi Hannukaisen voittoon, kuten kaksikon kaikki aiemmatkin ottelut 2000-luvulla.
N70-finaalin ratkaisu venyi nelinpeliin, sillä HTS:n Eila Jokinen tasoitti voitolla Helena Tabermanista ottelun 1-1:een. Nelinpelissä Hannukainen ja Leena Mutanen antoivat hämeenlinnalaisille vain neljä geimiä.

Osat vaihtuivat N50- ja N60-finaalissa

HVS:n naiset hävisivät viime vuonna N50-finaalin Clubille, joten nyt olikin revanssin paikka.  Tuula Taivi vei Clubin 1-0 johtoon voitolla Päivi Frangénista, mutta Pia Andell tasoitti 1-1:een kukistamalla Johanna Leppäsen. Ratkaisua haettiin nelinpelissä, jonka Frangén ja Andell voittivat 6-1, 6-3. Clubilta pelasivat Taivi ja ja Pirjo Aaltonen.
HVS:n voimakolmikko oli varannut voittoa juhlistavan matkan – Islantiin – jo ennen finaalia. Paitsi voitosta joukkueen naisia voi onnitella oikeasta asenteesta.

HVS:n N60-joukkue on, ei nyt sentään kyllästymiseen asti, mutta useimmiten, voittanut liigamestaruuden, niin myös viime vuonna. Nyt joukkueen oli kuitenkin tyytyminen hopeaan, kun viimevuotinen vastustaja Variston Tennis oli hankkinut vahvistuksekseen Carola Björnströmin. ”Cola” voitti finaalissa Leena Rannan, jonka polvi kestää nelinpelaamista paremmin kuin kaksinpeliä.  Lelle Blomqvistin ja VarTen Marjo Rautvuoren kaksinpeli ratkesi vasta ottelutie-breakissa, jonka Rautvuori vei 10-7. Joukkueet halusivat pelata vielä merkityksettömän nelinpelin, jonka Ranta ja Erja Saraste voittivat.
-Vaihtelu virkistää, totesi ikäluokan mestaruusvoittoihin tottunut Blomqvist, ja ihan hymyssä suin.

Ottelutie-breakit ratkaisivat M60 mestaruuden

M60-luokassa naapuriseurat HVS ja HLK kävivät tiukkaakin tiukemman finaalin. Kummankin kaksinpelin ratkaisut jouduttiin hakemaan ottelu-tiebreakeista, jotka HLK voitti.
Jouko Petäjä kukisti Jussi Juvakosken 10-4, kun erät olivat menneet 6-1, 2-3 ja Martin Björnström puolestaan Hannu-Pekka Happosen 10-6. Kummallakin oli alla 6-4 erävoitto.
HLK:n Petäjä oli pelannut valtaosan perussarjasta polvivammasta kärsien ja särkylääkkeiden voimilla, mutta nyt polvi oli kunnossa.
-Tiukkaa oli, mutta oli hienoa saada voitto Juvakoskesta. Se on minulle nyt vasta toinen, kertoi Petäjä.
Happonen onnistui ahdistamaan Martin Björnströmiä, joka ei hävinnyt kauden aikana yhtään ottelua.  Neljä pistettä erotti miehet finaalissa.

Teksti ja kuvat Riitta Närhi