Tätä kirjoittaessa ulkona sataa vettä ja auton ulkolämpötilamittari näytti +7c astetta. Ihan ikkunasta ulos katsomalla ei joulufiilistä nyt kyllä löydy. Pitää ihan oikeasti vetää tonttulakki päähän, kaivaa naurettava jouluvillapaita-naftaliinista ja laulaa “Porsaita äidin oomme kaikki….”
Taas on vuosi roikuttu kenttien laidoilla ja istuttu liikennevaloissa autossa matkalla reeneihin. Aina ei kauheasti naurata, kun kiireessä kuskaa vesseleitä pitkin erinnäisiä urheiluhalleja ja nuorisohan tunnetusti osaa osoittaa kiitollisuutta meille vanhemmille kaikesta mitä heidän eteen teemme… Kaikesta huolimatta on kiva kuulla poikien itsensä huomaavan oma kehityksensä ja haluavan harjoitella. Meillä oli vähän vaikea syksy, meinasi tippua pojilta muutama laji pois, ei oikein tullut onnistumisia eivätkä koutsitkaan ei oikein meinaa osata kannustaa, rohkaista ja tarjota mahdollisuuksia kaikille pelaajille. Saatiin kuitenkin kotona omatoimitreeniä vedettyä ja ei annettu poikien jäädä pois treeneistä, niin kyllä niitä onnistumisia sitten alkoi taas tulemaan ja into kasvaa niin, että nyt on taas halu pelata ja harjoitella. Poika sanoikin tässä viikko sitten: “Mä oon kehittynyt tässä, pysyy peliväline paremmin mailassa!” Tällaisissa tilanteissa koen jonkinlaista palkanmaksua kaikesta vaivasta mitä urheilijalasten eteen näemme.
Pieni breikki tulee kyllä taas tarpeeseen, ainakin itselle. Syksy mentiin taas niin otsa mustana, ettei oikein meinaa edes muistaa mitä kaikkea tässä onkaan tapahtunut. Meillä on tosin tällä hetkellä kaksi poikaa “loukissa”, joten heitä ei ole tarvinnut kuskailla kun punttikselle pari kertaa viikkoon, mutta hekin palaavat tositoimiin toivottavasti jo tammikuussa. Urheilijanuorille tekee jo parikin vapaapäivää ohjatusta toiminnasta varmasti hyvää. Saa ladata akkuja ja puuhailla vapaasti muita juttuja, säiden jatkuessa voi vaikka pleikkaa pelata hyvällä omallatunnolla pari päivää. Kukaan ei huuda vieressä “Keskity!” “Jalat liikkeelle!” Muutenkin tauot ohjatusta toiminnasta ovat kauden aikana, ainakin meidän vesselille, todella harvassa. Tämä joulusensonki kannattaa ilman muuta hyödyntää. Tässähän saa useamman kokonaisen päivän vapaata ohjatusta toiminnasta. Kinkkua ja suklaata naamaan vaan ja voi vaikka valvoa huoletta pari iltaa. Hyvin ehtii vielä latautua koululaiskisoihinkin ja varmasti on glykogeeni-tasot kohdallaan pallon noustessa taas ilmaan 27.12 Talissa. Meillä tosin olisi vesselille parit toisen lajin pelitällit joulupäivinä, mutta taidamme ainakin toisista jäädä pois. Taukoja tulee kauden aikana vaan niin vähän.
Meille vanhemmillehan tämä joulunaika ei välttämättä ihan niin leppoisaa ole, kova on kiire hankkia lahjoja, ruokaa, luoda joulutunnelmaa kotiin ja joku ehkä jonkun joulukortinkin saa aikaiseksi. Joulutunnelmakin pitää ansaita, eivätkä herkutkaan itsestään pöytään tule. Sanoisin, että ehkä joulutunnelma kuitenkin on vaivan arvoinen. Joulu on kuitenkin vain kerran vuodessa ja samalla luomme myös joulumuistoja omille lapsillemme. Itse vietin lähes kaikki lapsuuden joulut Pohjanmaalla, molemmat vanhemmat ovat sieltä kotoisin. Kovin oli erilaisia omat lapsuuden joulut. Me päätimme pysyä tämän joulun täällä pk-seudulla, stressin ja ylimääräisen hässäkän välttämiseksi. Saimme vielä kutsun jouluillallisellekin, joten valinta oli sikäli helppo. Rauhallista ja hyvää joulua kaikille HVS Verkkosanomian lukijoille minunkin puolesta!
Monen Kentän Konkari
Monen Kentän Konkari on nimimerkki, jonka takana on kokenut HVS-pelaajan vanhempi – arjen asiantuntija niin pelikentän laidalla kuin sen ulkopuolellakin. Hän kirjoittaa HVS-Verkkosanomiin kolumneja, joissa tarkastellaan tenniksen maailmaa vanhemman näkökulmasta: kilpailuiden jännitystä, harjoitusten rytmiä ja matkojen kommelluksia. Hän kertoo rehellisesti, lämpimästi ja pilke silmäkulmassa, millaista on elää mukana junioritenniksen pyörteissä.
